5/26/2016

AIKOJEN ALUSSA

Moi! Mä olen Heidi. Ensimmäinen teksti on aina vähän haastava. Mitä minä itsestäni kertoisin? No ensinnäkin, rakastan treenaamista. Rakastan sitä enemmän kuin mitään muuta. Se hyvä olo, minkä liikunnasta saa ja se kaikki mitä se tuo mukanaan on niin upeaa. Rakastan myös merta, mun yksi isoista unelmista on muuttaa etelä Norjaan tai etelä Ruotsiin lähelle merta. Todennäköisempi paikka on kuitenkin Helsingin Lauttasaari. 

Olen siis syntynyt juhannuksena vuonna 1997 eli täytän 25 päivän päästä 19. Olen harrastanut aiemmin musiikkia ja pelasin lentopalloa noin 10 vuotta. Ratsastanut olen tähän päivään saakka. Osa vanhoista lukijoista saattaa muistaa minut hevosblogista nimeltä Tähtihetkiä. Kyseinen blogi sai kivan määrän lukijoita, mutta hevos hommien estyessä ei enää löytynyt kirjoitettavaa. Valokuvia sen sijaan kertyy nykyään entistäkin enemmän. Hankin itselleni Nikonin D810 ja sen seurana komeilee Tokinan laajis. Mikä voisi olla tuon motivoivampaa kirjoittaaa ja kuvata blogiin. 

Nyt kuitenkin olen päättänyt ottaa härkää sarvista ja jatkan kirjoittamista. Loin uuden blogipohjan ja uuden alun. Nyt mä kirjoitan omasta hyvinvoinnistani ja treenaamisesta. Tämän hetkinen elämäntilanteeni ja tavoitteeni arjessa on saada takaisin menetetty hyvinvointi. Tasapainoinen olo henkisesti ja fyysisesti. Olen paininut ajoittain hyvinkin voimakkaiden selkäkipujen kanssa. Tällä hetkellä odotan uusia tutkimuksia ja tuloksia. Tämän hetken treenikoostuu kuntosalista noin kolme-neljä kertaas viikossa. Muuta liikuntaa, kuten kävelyä, ratsastusta ja muuta temppuilua pyrin harrastamaan niin paljon kuin suinkin selkä antaa periksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti