6/16/2016

BATAATTIRANSKALAISIA & TANKOPARSAA


Moi! Mulla on ollut iso kynnys kirjoittaa tänne blogiin. Onneksi nyt vihdoin sain aikaiseksi istahtaa tähän tietokoneelle ilman työhommia. Tein ennen muuttoa yksikseni ruokaa ja koin olevani niin hukassa. En osaa laittaa ruokaa ollenkaan! Tein siis tummaa riisia, bataattiranskalaisia ja tankoparsaa. 

TANKOPARSA

Paketti tankoparsaa
Suolaa
Mustapippuria
Sitruunamehua

Laita uuni 225 asteeseen.
Ensin katkaisin parsoista kovat päät taivuttamalla parsaa. Parsa katkeaa oikeasta kohdasta.
Tämän jälkeen Laitoin parsat pellille, päälle suolaa, pippuria ja öljyä.
Tämän jälkeen uunissa noin 10-15 minuuttia.
Paiston jälkeen parsojen päälle voi laittaa vielä sitruuna mehua.

Resepti täältä.


TUMMA RIISI

4 annosta
Vettä 7 dl
Riisiä 3 dl
Suolaa ½ t
Lisää riisi ja suola kiehuvaan veteen.
Sekoita. Keitä hiljalleen kannen alla n. 35–40 minuuttia.

BATAATTIRANSKALAISET

1 kg bataattia
2 rkl oliiviöljyä


MAUSTESEOS

1 tl paprikajauhoja
1 tl sipulijauhetta
1 tl sokeria
1 tl suolaa
1 tl pippuria
1 rkl korppujauhoja


Kuori ja leikkaa bataatit ranskalaisiksi. Saa olla aika iso kokoisia, sillä ne kutistuvat uunissa. Muista kuitenkin leikata bataatit suurinpiirtein saman kokoisiksi, jotta paistuvat tasaisesti. 
Huuhtele bataattiranskalaiset hyvin, jotta tärkkelys häviää bataatin pinnalta. Kuivata pyyhkeen päällä huolellisesti.  Laita pussiin ja oliiviöljyä perään. Sekoita maustehässäkkä kupissa ja kaada pussiin. Ravista reippaasti. 
Kaada bataattiranskalaiset pellille leivinpaperin päälle mahdollisimman irtonaisiksi.
Paista bataattiranskalaisia 225 asteisessa uunissa 30-40 minuuttia, niin että ranskalaiset alkavat jo hiukan mustua ja pinta on rapea. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti