Kun epänormaalista tulee normaalia.

On niin hassua miten suhteuttaa käsite terve tai hyvässä kunnossa, mulle terve tarkoittaa sitä ettei tarvitse juosta päivystyksessä, eikä okseta tai satu vatsaan. Pystyn kävelemään tunnin lenkin ja tekemään ruokaa. Hyvässä kunnossa olen silloin kun voin kävellä tunnin lenkin ilman, että mun täytyy heti levätä sen jälkeen. 

Ikäiselleni ei ole normaalia se, ettei voi seistä yli 20 minuuttia paikallaan tai kävellä vaan tuntia. Olen huomannut tottuneeni siihen. Koen olevani kuin muut, ennen kuin tulee niitä oikeita ongelmia. Minua se on huomattavasti helpottanut selviytymään tämän hetkisistä rajoitteista. Kaikki pienet edistysaskeleet saavat mut tuntemaan oloni voittamattomaksi. Esimerkkinä voin kertoa mun ensimmäisen tunnin lenkkini poikittaisessa lumipyryssä, tiet aivan lumen peitossa, mä suorastaan kahlasin kotiin. Oli muuten maailman mahtavin fiilis sen jälkeen, kun sai lämmintä vaatetta päälle ja lämmintä juotavaa.

Aiemmin myös se, että tiskasin istuen tai en voinut vaihtaa petivaatteita oli ihan normaalia. Se etten poistunut kotoa muutoin kuin Juhanin kanssa, oli normaalia sillä mä en ollut sairaalassa, vaan kotona. Nyt jälkikäteen mietin niitä hetkiä ja tajuan, etten todellakaan ollut terve tai hyvässä kunnossa. Eilen illalla minuun jysähti mieletön hermosärky, joka jatkui läpi yön ja tämänkin päivän. Tänään en ole voinut tehdä käytännössä muuta kuin maata ja istua sängyllä. Välillä käytin taas kyynärsauvoja avukseni. Voin sanoa, että nyt olo on kaikkea muuta kuin voittamaton. Noh, mutta niinkuin fysioterapeuttini minulle sanoi: 

"Välillä tulee takapakkeja ja se on aivan normaalia kuntoutumisessa, siitä sa matka taas jatkuu kovaa vauhtia eteenpäin."

Puhelimesta 5.

1. & 2. Isäinpäivä päättyi, noh, ei niin mukavasti. Selkä meni super huonoksi ja kipeeksi. Lopputulos oli siis ambulanssi. Minua hävettää niin paljon, kun joudun soittelemaan ambulanssia. Tuntuu nöyryyttävältä tämän vaivan kanssa.

1. Näkymät, kirurgian osaston nro 42, huoneesta. Ei olleet mitenkään erityisen hienot verrattuna 41 tarjontaan. 

2. Isäinpäivänä jouduin siis osastolle odottelemaan hermopuudutusta. Kuva hermopuudutuksen jälkeen, kun palauttelin itseäni takaisin ihmisten ilmoille.

1. & 2. Oltuani osastolla kuusi päivää, pääsin vihdoin kotiin. Olo oli niin helpottunut. Sain myös uuden ystävän huonekaveristani. Ollaan lähetelty kirjeitä toisillemme.

1. Mä kotona lääkittynä, odoteltiin siirtoa alas ja ambulanssiin. Minä en tosin paljoa tästä muista. Päästyäni isäinpäivän jälkeiseltä osastojaksolta, elin elämäni kivuliaimmat kaksi päivää. En nukkunut lähes ollenkaan, itkin Juhanin kainalossa, etten halua soittaa ambulanssia. Kaksi päivää on pitkäaika valvoa omassa sängyssä. Kerran ambulanssi lääkitsi kotona, mutta kaikki liike oli liikaa, mitä kotona tuli.

2. Kenttäjohtaja kävi lääkitsemässä mua, kun hätäkeskus oli lähettänyt perustason auton, jolla ei ollut mahdollista laukaista mun kipua, jotta olisi päästy sairaalaan. 

1. & 2. Päivystyksestä, kahden päivän valvomisen jälkeen, aiemmin kertomani hoitajan kohtelu oli liikaa minulle. En voi vieläkään uskoa, mitä tapahtui.

1. & 2. Juhani on niin mahtava. Sanon vielä, etten todellakaan olisi jaksanut näitä kaikkia osastojaksoja ilman Juhania. Olen löytänyt itselleni parhaan mahdollisen ihmisen rinnalle.

1. Jostain sitä iloa pitää löytää. Mietin pelottaako tuo lapsia? Yksi silmäinen vuohi.

2.Mun kotiin pääsy viivästyi päivällä ja olin siitä aika harmistunut. Kerroinkin jo tässä tekstissä mistä oli kyse, mulla on vaan niin ihania ystäviä.

 1. & 2. Kotiin pääsy päivä. Oli niin satumainen ilma! Muistan tuon kotiin pääsyn ikuisesti.

1. & 2. Kotiin päästyäni alkoi taas nuo ihanat talvi säät. Iloa silmälle. Tälläkin hetkellä ulkona paistaa aurinko!

Kun menetät hallinnan.

Niin on tapahtunut minulle. Olen menettänyt hallinnan elämästäni. Tuntuu kuin elämäni olisi saippua josta en saa otetta. Se vain luisuu käsistäni enkä hallitse sitä. Olen kuin nukke. Minua viedään, minun oireeni eivät anna yhtään armoa. Olen kotona, pian olenkin jo ambulanssissa. Ja taas Akuutissa. Kotiuduttuani makaan vain sängyssä, minuun sattuu, enkä kykene tekemään mitään. Pian taas kipu käy hallitsemattomaksi, sykkeeni, ja verenpaineeni nousee. Tilanne rikkoi taas rajan. Kivun siedon. Jälleen voimaton soitto hätäkeskukseen. Ambulanssi, lisäapu, kipulääkkeet ja kivulias siirto sairaalaan. Ollaan taas aloitus pisteessä. Vastahan minä kävelin jo 40 minuuttia. Mihin kaikki hävisi. 

Kroonista kipua on vaikea hoitaa, se on turhauttavaa hoitohenkilökunnalle sekä lääkäreille. Potilaalle se on äärimmäisen kivuliasta. Olen syytön omaan tilanteeseeni ja jos vain olisi mahdollista niin minuun ei sattuisi. Sairaalassa ollessani koen usein vähättelyä ja kyseenalaistamista. Haluan antaa viestin hoitajille. Me kipukroonikot, hermokivusta kärsivät kestämme kipua 24 tuntia vuorokaudessa seitsemänä päivänä viikossa. Me emme odota kivuttomuutta, mutta odotamme siedettävää oloa. En ikinä pyydä lääkettä siinä mielessä, että minusta tulisi kivuton, sillä tiedän ettei se ole mahdollista. Pahinta, mitä hoitohenkilökunnalta voi saada kipujen ollessa pahimmillaan, on kyseenalaistus ja vähättely. Joten pyydän, vaikka emme ehkä ulospäin näytä kivuliailta, niin sitä me olemme. Olen oppinut sietämään kipua hyvin pitkälle ja vasta sen mentyä sietämättömäksi, näytän sen. Tästä syystä on äärimmäisen raskasta henkisesti saada kyseenalaistusta, sillä taistelen kokoajan pääni sisällä jaksaakseni kivun kanssa. 

Vinkit kivun hoitoon.

Vai pitäisikö sanoa elämisen. Nyt viimeisen viikon ajan mun selkä on ollut äärimmäisen kipeä. Kipu piikit olen saanut jo kahteen otteeseen ja testiin muutaman uuden lääkkeen. Mitä tämä tekee treeenille? En ole voinut treenata nyt kahteen viikkoon, edeltävällä viikolla selkä jo oireili ja olin leiriavustajana heppaleirillä. Eli kaikki aika meni tallilla. Ratsastettua tuli useampi hevonen päivässä, eikä se tainnut olla ihan tervetullutta. Kaiken huipuksi ori, jota ratsutan teki säikähti maastossa kunnolla ja silloin rysähti. Selkä ei siitä tykännyt alkuunkaan.

Mitenkäs nyt, kun kuitenkin treeni kiinnostaa? Aijon suunnitella uudet treeniohjelmat, lukea kuntosali harjoittelun anatomiaa. Ostin kirjan muutama viikko sitten, kun oli isossa alennuksessa. Samoin parhaani mukaan tehdä huoltavaa harjoittelua. Fascia rullaus kerta viikkoon ja venyttelyt vaikka joka ilta. Lisäksi fysioterapeutin kuntoutus harjoitteita täytyy tehdä heti, kun kipu on saatu tasaantumaan.

Annan nyt muutaman vinkin, mitkä auttavat oman kipuni hoidossa. 

1. Ensimmäiseksi tietysti lääkkeet. Apteekissa myydään paracetamolia ja ibuprofeiinia erilaisissa lääkepakkauksissa ja annoskoissa. Eli eikun apteekkiin ja juttelemaan apteekkarin kanssa. Huomioikaa, että lääkkeet ovat vain tilapäiseen käyttöön.
2. Kylmäpakkaus. Suosin itse kylmäpakkausta enemmän kuin kylmä geeliä. Kukin tykkää mistä tykkää, mutta itse saan paremman kivun lievityksen kylmäpakkauksella. 
3. Asentohoito, selkäkipuun auttaa lattialla makoilu ja jalkojen nosto 90 asteeseen esim penkin päälle ja peppu vähän irti lattiasta. Toinen on kylkimakuu, tyyny polvien välissä ja pyyhe rullattuna suoliuluun yläpuolelle. Mutta esimerkiksi mun nilkan ollessa murtunut, samoin ennen ranneleikkausta raajan kohottaminen sydämmen tason yläpuolelle ja samanaikaisesti rentouttaminen auttoi huomattavasti.
4. Ajatukset muualle. Musiikin kuuntelu, videoiden katselu tai jutteleminen. Mikä tahansa, mikä saa ajatukset pois kivusta. Tällähetkellä kirjoitan tätä, jotta saisin muuta ajateltavaa.
5. Kipukroonikolle suosittelen Helena Mirandan kirjoittamaa Ota Kipu Haltuun -kirjaa.