Pyörätuolista takaisin hevosen selkään.

Puhelimesta 5.

1. & 2. Isäinpäivä päättyi, noh, ei niin mukavasti. Selkä meni super huonoksi ja kipeeksi. Lopputulos oli siis ambulanssi. Minua hävettää niin paljon, kun joudun soittelemaan ambulanssia. Tuntuu nöyryyttävältä tämän vaivan kanssa.

1. Näkymät, kirurgian osaston nro 42, huoneesta. Ei olleet mitenkään erityisen hienot verrattuna 41 tarjontaan. 

2. Isäinpäivänä jouduin siis osastolle odottelemaan hermopuudutusta. Kuva hermopuudutuksen jälkeen, kun palauttelin itseäni takaisin ihmisten ilmoille.

1. & 2. Oltuani osastolla kuusi päivää, pääsin vihdoin kotiin. Olo oli niin helpottunut. Sain myös uuden ystävän huonekaveristani. Ollaan lähetelty kirjeitä toisillemme.

1. Mä kotona lääkittynä, odoteltiin siirtoa alas ja ambulanssiin. Minä en tosin paljoa tästä muista. Päästyäni isäinpäivän jälkeiseltä osastojaksolta, elin elämäni kivuliaimmat kaksi päivää. En nukkunut lähes ollenkaan, itkin Juhanin kainalossa, etten halua soittaa ambulanssia. Kaksi päivää on pitkäaika valvoa omassa sängyssä. Kerran ambulanssi lääkitsi kotona, mutta kaikki liike oli liikaa, mitä kotona tuli.

2. Kenttäjohtaja kävi lääkitsemässä mua, kun hätäkeskus oli lähettänyt perustason auton, jolla ei ollut mahdollista laukaista mun kipua, jotta olisi päästy sairaalaan. 

1. & 2. Päivystyksestä, kahden päivän valvomisen jälkeen, aiemmin kertomani hoitajan kohtelu oli liikaa minulle. En voi vieläkään uskoa, mitä tapahtui.

1. & 2. Juhani on niin mahtava. Sanon vielä, etten todellakaan olisi jaksanut näitä kaikkia osastojaksoja ilman Juhania. Olen löytänyt itselleni parhaan mahdollisen ihmisen rinnalle.

1. Jostain sitä iloa pitää löytää. Mietin pelottaako tuo lapsia? Yksi silmäinen vuohi.

2.Mun kotiin pääsy viivästyi päivällä ja olin siitä aika harmistunut. Kerroinkin jo tässä tekstissä mistä oli kyse, mulla on vaan niin ihania ystäviä.

 1. & 2. Kotiin pääsy päivä. Oli niin satumainen ilma! Muistan tuon kotiin pääsyn ikuisesti.

1. & 2. Kotiin päästyäni alkoi taas nuo ihanat talvi säät. Iloa silmälle. Tälläkin hetkellä ulkona paistaa aurinko!

Puhelimesta 4

Siitä mihin viime puhelimesta, postauksessa jäätiin niin nyt jatketaan. Matka jatkui sairaalasta pääsyn ja levon jälkeen kohti Vierumäkeä. Mun vuoden odotetuin juttu!

1. Sain mun tädiltä niin ihanan villapeiton, se toimi pyörätuolin kanssa tosi mainiosti, ei tullut ulkonas kylmä.

2. Kirjoitin Facebookkiin "Mun tavoite on juosta tällä radalla! 

Pitäkää kiinni teidän tavotteista sillä niin aijon minäkin. " Ja tätä mä myös tarkoitin.

1. Mun kotikaupunki. Helsinki. Rakastan niin Helsinkiä ja ilmapiiriä siellä.
2. Orton ei petä, jännityksestä onnellisesti kotiin, mä tulen vielä kuntoon. Se on saletti. Näin sanoi myös tohtori.

1. & 2. Ilman Juhania tämä kaikki olisi ollut ihan liian raskasta mulle. Suurin tukija tällä taipaleella. Rakastan Juhania niin paljon. 

1. & 2. Kuntoutus Vierumäen jälkeen alkoi hienosti, pystyin parhaimmillaan kävelemään 40 minuuttia. Oli niin mieletöntä päästä nauttimaan ulkoilusta tuollaisessa säässä.

1. Äiti oli tehnyt niin kauniin marjakakun iskälle.
2. Iskä omana itsenään, olen sanaton.
3. Alkoholitonta maljaa.

Mä olen ruennut tekemään käsitöitä ja paljon. Käytiin hakemassa kaikki jäljelle jääneet langat ja purettiin keskeneräiset työt.

1. Juhanin vanhemmilla mun jälkiruoka näytti tältä. En siis syö enää sokeroituja herkkuja vaan käytän luontaisia makeuttajia. Toi on vaan parasta!
2. Sorsat kävelyllä, reppanat nukkuivat yhdessä pikkuveskulla.

Olen pyörätuolissa.

Näin se on. Olen sanaton, mutta samalla kiitollinen siitä ettei tämä ole pysyvää. Pääsen vielä pois tästä. Istun vain hetken, mutta saan nähdä ainakin osan sitä maailmaa mitä enemmistö ihmisistä ei näe tai koe ollenkaan. En varmasti ymmärrä kaikkea tai en voi tietää miltä tuntuu olla vammaantunut pysyvästi. Paranemiseni tulee viemään aikaa ja se ei tule olemaan helppoa.

Sen sanon, olen urheilija. Minun kuuluu juosta, käydä salilla ja nauttia kaikista liikunnan muodoista. Sen kieltäminen tulee olemaan ja on vaikeaa. Istuessani pyörätuolissa toisen ihmisen vietävänä, tuntuu ettei sinulla ole hallintaa omaan elämääsi, sinua viedään. Olet muiden ihmisten katseiden alla, kuiskaukset ja lapset jotka viattomasti ihmettelevät nuorta ihmistä pyörätuolissa. Pahinta on ystävien, tuttujen ja sukulaisten näkeminen ensimmäistä kertaa. Koen olevani hankala ja tiellä rullatessani pyörätuolilla. Haluan vain jäädä kotiin, turvalliseen ympäristöön, missä en ole kenenkään haittana tai tiellä.