Jouluaatto

Tämä on jo kolmas kerta, kun yritän kirjoittaa tätä tekstiä. En vain jotenkin osaa pukea tätä joulua sanoiksi. Edelliseen postaukseen palaten olen suunnattoman onnellinen. Katsellessani näitä kuvia näen vain sen kaiken lämmön ja rakkauden mikä tänä jouluna vallitsi.

Joulu oli monelta kantilta erityinen. Olin pystynyt olemaan kotona koko joulukuun, minä kävelin. mummi oli hyvässä kunnossa. Sain uuden perheen, uusia sukulaisia ja vihdoin mun koko perhe oli kotona. Me ei olla mun sisarusteni kanssa vietetty viime vuosina liian montaa joulua yhdessä, sillä veljeni asui Taiwanissa ja nyt Hollannissa. Nyt kuitenkin oltiin kaikki kotona. 

Näin myös uuden tavan viettää joulua Juhanin vanhempien luona ja ensimmäistä kertaa en ollut koko joulua mun perheeni kanssa. Mulle tärkeimmät asiat jouluna ovat joulukirkko ja koti. Nyt sain nauttia niistä molemmista. Kolmesta kodista.

Kaiken tämän sanasekamelskan jälkeen voin tiivistää joulun muutamaan sanaan. Perhe, koti, onni, rakkaus. Siinä kaikki. Ihanaa joulua ja hyvää uutta vuotta teille kaikille! 

Jouluista parhain.

Tämä joulu taitaa olla se kaikkien aikojen parhain ja siksi halusinkin ikuistaa joulun erityisen hyvin. Kuvattiin muunmuassa meidän päivä videolle sekä tietenkin näpsittiin kuvia. Se mikä joulussa ja elämässä on tärkeintä on oikeasti valjennut mulle tänä vuonna. Vietettyäni sairaalassa 5 viikkoa eli 35 yötä, olen herännyt siihen miten tärkeää se perheen ja ystävien tuki oikeasti on. 

Tänä jouluna oli erityistä se, että mun enoni, veljeni, veljen kumppani, siskoni, mummini, äitini ja isäni sekä tietenkin me Juhanin kanssa oltiin kaikki yhdessä. Tässä joulussa oli sitä erityistä lämpöä ja rakkautta, enemmäin kuin koskaan. Se miten meidän kemiat pelasivat yhteen ja pystyi rentoutumaan ja olemaan täysin oma itsensä oli ihanaa. Lisäksi vietimme jouluaatto illan Juhanin vanhempien, veljen ja mummin kanssa. 

Se lämmön ja rakkauden tunne on vieläkin mun sydämmessä. Eilen illalla vaan mietin, että tämä täytyy muistaa, tämä erityinen tunne. Vaikka olen kokenut paljon vastoinkäymisiä, niin olen myös erityisen onnekkaassa asemassa asuessani suomessa näin ihanien läheisten ympäröimänä. Kuvissa on mun sisko, äiti ja mummi. Meidän suvun kolme sukupolvea. Täynnä rakkautta.

Puhelimesta 4

Siitä mihin viime puhelimesta, postauksessa jäätiin niin nyt jatketaan. Matka jatkui sairaalasta pääsyn ja levon jälkeen kohti Vierumäkeä. Mun vuoden odotetuin juttu!

1. Sain mun tädiltä niin ihanan villapeiton, se toimi pyörätuolin kanssa tosi mainiosti, ei tullut ulkonas kylmä.

2. Kirjoitin Facebookkiin "Mun tavoite on juosta tällä radalla! 

Pitäkää kiinni teidän tavotteista sillä niin aijon minäkin. " Ja tätä mä myös tarkoitin.

1. Mun kotikaupunki. Helsinki. Rakastan niin Helsinkiä ja ilmapiiriä siellä.
2. Orton ei petä, jännityksestä onnellisesti kotiin, mä tulen vielä kuntoon. Se on saletti. Näin sanoi myös tohtori.

1. & 2. Ilman Juhania tämä kaikki olisi ollut ihan liian raskasta mulle. Suurin tukija tällä taipaleella. Rakastan Juhania niin paljon. 

1. & 2. Kuntoutus Vierumäen jälkeen alkoi hienosti, pystyin parhaimmillaan kävelemään 40 minuuttia. Oli niin mieletöntä päästä nauttimaan ulkoilusta tuollaisessa säässä.

1. Äiti oli tehnyt niin kauniin marjakakun iskälle.
2. Iskä omana itsenään, olen sanaton.
3. Alkoholitonta maljaa.

Mä olen ruennut tekemään käsitöitä ja paljon. Käytiin hakemassa kaikki jäljelle jääneet langat ja purettiin keskeneräiset työt.

1. Juhanin vanhemmilla mun jälkiruoka näytti tältä. En siis syö enää sokeroituja herkkuja vaan käytän luontaisia makeuttajia. Toi on vaan parasta!
2. Sorsat kävelyllä, reppanat nukkuivat yhdessä pikkuveskulla.

291116

Joulukortti talkoot.

Vuosittain tehdään mun äidin kanssa joulukortteja ja tälläkertaa rahtauduttiin tänne mun kotiini kaikkien askartelutarvikkeiden kanssa. Tämä perinne on ollut meillä jo mun ala-aste ajoista lähtien. Mun perheessä on paljon taiteellisuutta ja minultakin heräsi pieni maalari henkiin. Tänä vuonna mun joulukortti tarvikkeisiin kuului korttipohjat, akryylimaalit, kimalleliima ja pensselit. Niin yksinkertaisilla välineillä sain aikaan itselleni iloa ja toivottavasti korttien saajat ovat samaa mieltä.

Sittemmin maalasin myös mun ystävälle ylioppilaskortin. Harmittaa etten ottanut kuvaa siitä, sillä olin todella iloinen, että sain siihen tuotua mun omaa juttuani, jos ymmärrätte. Kortti näytti minulta, minun antamaltani. Oletteko käyneet monissa juhlissa tänävuonna?

Talven lämmittäjä.

Tämä ihana hartiahuivi tai jotkut kutsuvat sitä nimellä kimono tai poncho. En oikein tiedä miksi sitä kutsua. Ostin alunperin kyseisen huivin pyörätuolia varten, mutta sitten huomasinkin sen monikäyttöisyyden. Käytännössä huivin voi heittää takin päälle, ohuemman paidan päälle, kotona harteille tai pyörätuoliin. Täydellinen ja monikäyttöinen. Tuntuu, että olen törmännyt niin moniin erilaisiin hartiahuiveihin nyt talven tullessa. Kuitenkin omani on osottautunut melkoiseksi löydöksi Glitterin tarjonnasta. 

Huulipuna kuvissa on Nyxin mattahuulipuna sävyssä MLS29. Käytin huulipunaa nyt ensimmäistä kertaa ilman rajauskynää ja tykkäsin todella, huulet eivät pompsahda niin esiin kuin kynän kanssa. Tuntuu hauskalta puhua meikkaamisesta, kun edellisen kerran meikkasin ehkä syyskuussa. Mä vaan tykkään meikata ja välillä se on ihan kivaa mielen virkistämistä sairastelun keskelle. 

Paita: Lindex, Huivi: Glitter, Housut: Lindex

Menetin itseni.

Totaalinen hajoaminen. Nyt minä hajosin. Pirstaloiduin. Kyyneleet vierivät poskiani, kun katson vanhoja kuvia ja mietin kaikkia niitä mahtavia hetkiä mistä olen saanut nauttia. Sydän tuntuu pakahtuvan surusta ja kaipuusta. Menetin Huikkauksen. Menetin mun harrastukset. Menetin mun unelmat. Menetin mun opinnot. Menetin itseni. Menetin sen, kuka minä olen.

Se kuka minä olen. Sen tietää vain mä ja mun sydän. Mä kuulun ulos, ulkoilmaan, nauttimaan siitä kaikesta mitä luonto meille ihmisille tarjoaa. Kuulun salille. Teen tuloksia, nostan painoja, hypin ja pelaan lentopalloa. Juoksen, treenasin maratooniin. Mihin kaikki hävisi. Kaikki työ. Ratsastan. Olen yhtä hevosen kanssa, tuon kauniin ja upean eläimen kanssa. Mä oon johtaja tuolle hevoselle. Se minä olen. Minun kuulu tehdä ja saada aikaan. Olen tehokas. Ainakin omasta mielestäni. Ehkä jopa liian tehokas.

Tuntuu kuin olisin menettänyt palan omaa identiteettiäni. Ison palan. Joudun nyt rakentamaan uudestaan (toivottavasti) väliaikaisesti. Tämä blogi on osa sitä ja aijon hakea tukea musiikista. Jatkan klarinetin soittoa ja laulamista. Aijon parhaani mukaan valokuvata. Uskon, että saan rakennettua itseni uudelleen. Sitä polkua pääsette seuraamaan siellä ruudun toisella puolen. 

Kotona.

Niin mä vaan tein, nimittäin kotiuduin. Ihan oikeasti. Jouduin sairaalaan lumisissa maisemissa muutaman asteen pakkasella. Minua todella harmitti jättää se kaunis valkoinen maa ja siirtyä sairaalaan neljän seinän sisälle, vaikka olin kipeä ja väsynyt. Kotiutuminen tuntui kuin juhlalta lumen sataessa maahan ja laskeutuessa hiuksilleni. Hengitin raikasta ilmaa syvälle keuhkoihini. Tämä oli se päivä jolloin minä kotiudun pysyvästi. Ainakin uskon niin. 

Olin sairaalassa 5+6 päivää eli päivän vajaat kaksi viikkoa. Se tuntui kuukaudelta. Päivät pyörivät aina samalla kaavalla, herätys klo 7.30, jolloin tuotiin aamupala, tämän jälkeen aamupesut, lakanoiden vaihto, samaan aikaan otettiin verikokeita. Lääkärin kierto klo 9.00 Tämän jälkeen aikaa levätä ja lukea tms. Päivällinen klo 11.30 sitten taas levättiin tai nukuttiin klo 13.00 alkoi vierailuaika, jolloin Juhani yleensä tuli luokseni. klo 14.00 välipala, ja vierailu aika jatkuu. Klo 16.00 lounas ja lepoa. Klo 18.30 iltapala ja vierailuaika päättyy klo 19.00, tämän jälkeen huilia ja iltatoimet, klo 21-23 sitten nukkumaan. Jokapäivä näytti samalta tietysti tutkimuksia tai toimenpiteitä lukuunottamatta. Päiväni koostuivat youtubesta, neulomisesta ja lukemisesta. Tietysti Juhani vietti luonani aikaa monta tuntia, jolloin aika kulki kuin siivillä, kunnes tuli hyvästit ja kyyneleet. 

Nyt onneksi makaan omalla sängyllä tyynyjen ympäröimänä. Tietokone sylissäni rauhallisen musiikin tahtiin kirjoitan tätä tekstiä ja mietin kuinka onnekas olen, kun voin viettää aikaa omassa kodissani Juhanin kanssa. 

Pizza partyt sairaalassa

Helouhelou. Olen käytännössä ollut isäinpäivästä saakka sairaalassa. Päivät tuntuvat todella pitkiltä ja tylsistyttäviltä, ennenkaikkea kivuliailta. Onnekseni moni läheiseni on käynyt katsomassa ja piristämässä minua. Juhani on ollut valtavana tukena minulle koko ajan. Kotiin lähtö päivän piti olla torstai 24. päivä, mutta valitettavasti kipuni yltyivät toden teolla. Enkä siis päässyt kotiin. Petyin asiasta melko paljon, mutta ihanat ystäväni tulivat piristämään minua osastolle. Mikä parasta, he toivat mukanaan kaksi pizzaa suoraa Kotipizzasta. 

Olen kärsinyt nyt ruokahaluttomuudesta ja pahoinvoinnista. Olen alle viikossa laihtunut neljä kiloa. Jollakin tapaa minua pelottaa laihtuminen, mutta uskon sen loppuvan kunhan saan ruokahaluni takaisin. Kiitos kaikille tsempanneille! Eiköhän asiat järjesty pikkuhiljaa.

Pahin tapahtui

Nyt se tapahtui, nimittäin täysi romahdus. En ole koskaan ollut niin shokissa kuin sunnuntaina. Luottamus hoitohenkilökuntaan katkesi viimekerralla ollessani päivystyksessä. Kaikki alkoi siitä, kun saavuin ambulanssilla päivystykseen ja ensihoitajien antaessa raporttia tapahtui jo ensimmäinen virhe, kipulääkitykseni määrä kerrottiin yli puolta vahvempana kuin se todellisuudessa oli ollut. Lääkäri oli hyvin hämmentynyt niin suuresta kipulääkityksestä ja kyseenalaisti minua ja minun kipujani, mutta luotti kuitenkin loppujen lopuksi minuun. Tässä kohtaa en vielä tajunnut asioiden menneen pieleen.

Olin Oper valvonnassa, kiinni valvontalaitteissa ja tiputuksessa. Tunsin oloni hyvin avuttomaksi ja orvoksi, minulta oli vaihdettu kaikki omat vaatteeni pois heti päästyäni päivystykseen. Minut oli kestokatetroitu sillä en kyennyt pissaamaan. Kyllä, aijon puhua nyt suoraan enkä peittele asioita. Katetrointi oli minulle niin iso asia ja tuntuu kuin se olisi vienyt palan yksityisyyttäni. Illemmalla valvonta oli melko tyhjä ja yövuoro oli jo saapunut töihin. Olin lähdössä osastolle ja satuin siis vahingossa kuulemaan, kun eräs hoitaja antoi minusta raportin tulevalle osastolleni. 

Puhelu oli niin hirveää kuunneltavaa. Hoitaja puhui minusta kuin idiootista, alentavaan sävyyn. Jokainen lause kuulosti ivalliselta ja hän kertoi vääriä tietoja. Antoi ymmärtää, että olen teeskentelijä ja lääkkeiden väärinkäyttäjä. Se tuntui niin pahalta. Minua ei ole ikinä nolattu ja nöyryytetty niin kuin silloin. Mahdollisesti kaikki valvonnassa kuulivat puhelun. Pahinta puhelussa oli loppu, kun hoitaja kertoi kestokatetristani. Hän syytti minua katetroinnista, ei suoranaisesti, mutta äänensävyä ja tiettyjä lauseita kuunnellessani se kuulosti tältä.. Minun oma vikani, kun sain kipulääkkeitä ja lihaksistoni oli niin jännittynyt etten kyennyt pissaamaan. Se kuulosti niin häpäisevältä. 

Kyseinen hoitaja vei minut osastolleni ja pidättelin itkua koko matkan. Matka oli nöyryyttävä. Halusin jo valvonnassa, kertoa kaikkien kuullen miten törkeästi hän teki. Kuitenkin mitä olisin hyötynyt hänen nolaamisestaan? En mitään. Olisin varmasti purskahtanut itkuun ja ollut kykenemätln puhumaan mitään. Halusin olla se viisaampi tässä tilanteessa ja selviydyin osastolle. Heti huoneeseeni päästyäni soitin Juhanille ja itkin niin paljon. En ole pitkään aikaan itkenyt niin voimakkaasti kuin silloin. Itkin itseni uneen. 

Tein eilen virallisen valituksen hoitajasta ja lähetin lääkärin sähköpostiin oikaisupyynnön lääkityksestä. Minulla ei todella ole voimavaroja tälläiseen. Tuntui siltä kuin minulta olisi viety ne viimeisetkin voimavarat. Luotto hoitohenkilökuntaan lähti. Minä pelkään pyytää mitään hoitajilta. Nyt onnekseni minulla on ollut ihanimmat hoitajat. Meneillään on ilmeisesti jokin projekti, jossa opiskelijoilla on täysi vastuu kahdesta huoneesta. Pakko sanoa, että olen saanut parasta hoito koskaan. Siis nämä opiskelijat ovat puolueettomia eivätkä kyseenalaista minua tai kipuani. Kiitos heille.

Kun menetät hallinnan.

Niin on tapahtunut minulle. Olen menettänyt hallinnan elämästäni. Tuntuu kuin elämäni olisi saippua josta en saa otetta. Se vain luisuu käsistäni enkä hallitse sitä. Olen kuin nukke. Minua viedään, minun oireeni eivät anna yhtään armoa. Olen kotona, pian olenkin jo ambulanssissa. Ja taas Akuutissa. Kotiuduttuani makaan vain sängyssä, minuun sattuu, enkä kykene tekemään mitään. Pian taas kipu käy hallitsemattomaksi, sykkeeni, ja verenpaineeni nousee. Tilanne rikkoi taas rajan. Kivun siedon. Jälleen voimaton soitto hätäkeskukseen. Ambulanssi, lisäapu, kipulääkkeet ja kivulias siirto sairaalaan. Ollaan taas aloitus pisteessä. Vastahan minä kävelin jo 40 minuuttia. Mihin kaikki hävisi. 

Kroonista kipua on vaikea hoitaa, se on turhauttavaa hoitohenkilökunnalle sekä lääkäreille. Potilaalle se on äärimmäisen kivuliasta. Olen syytön omaan tilanteeseeni ja jos vain olisi mahdollista niin minuun ei sattuisi. Sairaalassa ollessani koen usein vähättelyä ja kyseenalaistamista. Haluan antaa viestin hoitajille. Me kipukroonikot, hermokivusta kärsivät kestämme kipua 24 tuntia vuorokaudessa seitsemänä päivänä viikossa. Me emme odota kivuttomuutta, mutta odotamme siedettävää oloa. En ikinä pyydä lääkettä siinä mielessä, että minusta tulisi kivuton, sillä tiedän ettei se ole mahdollista. Pahinta, mitä hoitohenkilökunnalta voi saada kipujen ollessa pahimmillaan, on kyseenalaistus ja vähättely. Joten pyydän, vaikka emme ehkä ulospäin näytä kivuliailta, niin sitä me olemme. Olen oppinut sietämään kipua hyvin pitkälle ja vasta sen mentyä sietämättömäksi, näytän sen. Tästä syystä on äärimmäisen raskasta henkisesti saada kyseenalaistusta, sillä taistelen kokoajan pääni sisällä jaksaakseni kivun kanssa. 

Puhelimesta 3

1. Iskä osti meille uuden auton, kun tosissaan kakkosautona toimi ennen ikivanha mercedeksen Vito 112, pakettiauto. Se toimi mainiosti ikäänsä nähden, mutta enää minä eikä äiti haluttu ajaa kyseistä autoa eikä enää iskäkään loppuvaiheessa.
2. Räpsäsin ihan vaan vahingossa melko kivan kuvan! Päätin nyt jakaa sen teillekin.

1. Suosikki paita. Mulla on ollut painon aknssa ongelmia, kun olen vaan laihtunut ja laihtunut, ruokavaliosta huolimassa. Tässä ehkä pienimmässä kunnossa. 

2. Pääsin jo aika hyvään kuntoon! Takaisin jalkojeni päälle ja kävelemään, Se tosin kesti vain hetken.

3. Oltiin meidän ystävillä maaseudulla yötä ja vietiin heidän lapselleen Legopaketti. Juhani oli ihan elementissään Legojen ja lapsen kanssa.

1. Yleensä tilanne ennen ambulanssia näyttää tältä, nyt tosin oli jäänyt urheilurintsikat vain päälle. Tilanne eteni tosi nopeasti, rojahdin vain sängylle. Naps vain ja sietämätön kipu selässä.

2. Juhani oli oli Paavolan pelastusasemalla ambulanssissa harjoittelussa ja pääsin nyt kyseisen auton kyytiin. Harmi ettei Juhanin ohjaaja sattunut olemaan vuorossa.

3. En voinut kovin hyvin.

1. Ja taas. Ensihoitajat eivät meinanneet löytää suonta kipulääkitykseen. Kolmannella se kuitenkin meni. Mulla tuppaavat suonet karkaamaan, kun iskee voimakas kipu päälle. Eikä tietysti urheiluttomuus helpota asiaa.

2. Juhani on vaan niin ihana ja upea, kun jaksaa aina tsempata ja olla monta tuntia osasatolla seuranani.

3. "Coffee, tsat's all I need" Osastolla, kun ei saa päiväkahvia. Onneksi yleensä aina, joku ystävä tai sukulainen vei mut kahvittelemaan.

1. Emma, maailman ihanin ihminen. Oikeasti, miten voi olla, että löytää niin viisaan ihmisen ja vielä ystäväkseen. Rakastan!
2. Katselin aina osastolla ollessa auringon nousun ja laskun. Niin kauniit maisemat!
3. Kotiin, aivan rapakunnossa. En pystynyt tekemään mitään ilman hoitajia. Onneksi on Juhani. Mun kotiin lähdöstä oltiin niin montaa mieltä. Kotiuttava lääkäri oli niin töskerä, etten kyennyt sanomaan mitään. Purskahdin itkuun heti lääkärin lähdettyä.

Talven ihmemaa.

Syksyn odotetuin hetki. Ensilumen tulo. Mikään ei ole sen ihanempaa kuin nähdä teiden peittyvän valkoisesta ja saada kasvoilleen kylmiä pieniä lumihiutaleita. Jos tottapuhutaan niin Vierumäelle tuli ensi lumi jo viimeviikolla, mutta pidän tätä virallisena ensilumen tulona, sillä nyt olen kotona. Käytiin aamulla maistelemassa raikasta säätä pyörätuolin kanssa. Täytyy varmaan hankkia nastarenkaat pyörätuoliin, sillä itse rullatessani sain tuolin sutimaan melkoisesti.

  Elämä kaupungissa tuntuu niin erilaiselta. Täällä ei ole luontoa samalla tavalla kuin maalla. Kaupungissa ei pääse käsiksi siihen luonnon kauneuteen ja lumen raikkauteen. Mitä mieltä olette?

Follow my blog with Bloglovin

Olen vegaani.

Heippa taasen. Kotiuduin Vierumäeltä perjantaina ja nyt olen viettänyt reilun viikon kotona. Aika on mennyt vaihdellen. Välillä on ollut todella hyviä päiviä, mutta liikkumattomuus ja muiden terveiden ihmisten näkeminen tuottaa ristiriitaisia tunteita. Käyn kovaa taistoa pääni sisällä siitä, että jaksan kuntoutua rauhassa. Toki pystyn treenaamaan omia juttujani, joista onkin tulossa lisää kuvia. Miten teidän syksy on kulunut? Kauhistuttaako kylmät ilmat vai onko se mukavaa vaihtelua? 

Olen pitkään pohtinut vegaaniutta ja jopa ahdistunut asiasta. On vaikeaa kuulla ihmisten epäluuloja ja valituksia siitä, miten elämästäni tulisi vaikeaa. Onneksi olen oman tieni kulkija ja aijon sulkea muiden kommentit täysin ulos lukuunottamatta Juhania. Olin kuitenkin pitkään sitä mieltä, että minusta tulee vain kasvissyöjä. Nyt kuitenkin olen huomannut miten helppoa on korvata eläinperäiset maitotuotteet ja kananmunallekin löytyy korvikkeita. Kauppojen hyllyihin on ilmestynyt yhä enemmän vegaanisia vaihtoehtoja ja tällä tarkoitan siis kookos- ja soija ruokakermaa ja juustoa tms. 

Pelkään tehdä isoja muutoksia ja suurin pelkoni on muiden ihmisten kommentit: 

"Eikö tuo mene jo yli." 

" Ethän sä enää voi syödä mitään" 

"Toi tulee aivan liian kalliiksi teidän budjetille."

 "Eihän sua enää voi kutsua syömään."

 "Ethän sä enää voi syödä missään."

Vastaukseni on aina ei, olen oppinut sopeutumaan ja keksimään ratkaisun asioihin ja yleensä kyseenalaistajat eivät ole itse kokeilleet tehdä vegaanista ruokaa. Voin luvata ettei se ole niin vaikeaa.

Miksi vegaanius? Me ihmiset olemme tämän yhteiskunnan pahimpia petoja. Se miten kohtelemme ja tapamme viattomia aikuisia ja lapsia. Se mitä moni ei varmasti tiedä on se miten kohtelemme eläimiä, toisia eläviä olentoja. Olen niin monesti itkenyt, kun olen nähnyt kotimaisten teurastamoiden videoita, siis me suomalaisetkin kohtelemme eläimiä todella kaltoin. Eläimet tuntevat pelkoa, eläimet stressaavat niinkuin me ihmiset.  Elämillä on muistikuvia, eläimillä on luontaisia tarpeita. Lista on loputtoman pitkä. Puhumattakaan ekologisista hyödyistä. 

Sanon vielä tämä on jokaisen henkilökohtainen valinta, enkä pakota ketään ryhtymään vegaaniksi. Halusin tuoda oman näkökulmani esille. Olkaa ihmiset avoimia uusille asioille! Ihanaa syksyn jatkoa.

Olen pyörätuolissa.

Näin se on. Olen sanaton, mutta samalla kiitollinen siitä ettei tämä ole pysyvää. Pääsen vielä pois tästä. Istun vain hetken, mutta saan nähdä ainakin osan sitä maailmaa mitä enemmistö ihmisistä ei näe tai koe ollenkaan. En varmasti ymmärrä kaikkea tai en voi tietää miltä tuntuu olla vammaantunut pysyvästi. Paranemiseni tulee viemään aikaa ja se ei tule olemaan helppoa.

Sen sanon, olen urheilija. Minun kuuluu juosta, käydä salilla ja nauttia kaikista liikunnan muodoista. Sen kieltäminen tulee olemaan ja on vaikeaa. Istuessani pyörätuolissa toisen ihmisen vietävänä, tuntuu ettei sinulla ole hallintaa omaan elämääsi, sinua viedään. Olet muiden ihmisten katseiden alla, kuiskaukset ja lapset jotka viattomasti ihmettelevät nuorta ihmistä pyörätuolissa. Pahinta on ystävien, tuttujen ja sukulaisten näkeminen ensimmäistä kertaa. Koen olevani hankala ja tiellä rullatessani pyörätuolilla. Haluan vain jäädä kotiin, turvalliseen ympäristöön, missä en ole kenenkään haittana tai tiellä.

Klassinen Coatigan.

Heipä hei, syksy on jo hyvin käynnissä. Kaikki tietävät mitä se tuo mukanaan; kylmän ilman, vesisateen ja tuulen. Ne tekevät ulkoilusta haastavaa ja osin epämukavaa. Kannustan siis kaikkia pukeutumaan kunnolla, sillä niin voi nauttia ulkoilusta. Kuvissa en pitänyt pipoa, koska en voinut pilata kauniita lettejäni. Täytyy kaivaa vanhempien varastoista hiuspanta niin eivät korvat jäädy lettien kanssa tai ponnarilla. 

Löysin jälleen Vilasta kaksi ihanaa takkia ja ehdin pohtia takin valintaa jo pidemmän aikaa. Kunnes nyt kylmillä säillä oli pakko hankkia lämmin takki. Päädyin siis kyseiseen kamelin väriseen klassiseen coatiganiin. Enkä ole katunut hetkeäkään, takki istuu minulle niin hyvin, se on lämmin ja kaulahuivin kanssa pärjää talvellakin. Olen yhdistänyt kyseisen takin uusiin Vikingin "kumisaapas nilkkureihin", tennareihin ja kaksiin talvikenkiin. Tästä voi siis päätellä, että takki on hyvin monipuolinen. 

Takki: Vila, Housut: Lindex, Sukat: Juhanin vaatekaappi, Kengät: K-Kenkä, Hanskat: Mummon kutomat, Huivi: Siskon vaatekaappi, Paita: Marimekko, Laukku: Marimekko

15 Kilon painon pudotus.

Vuoden 2016 aikana pudotin 15 kiloa, josta on (x) määrä tullut sairaala jakson aikana takaisin. No nyt eikun salaattia pöytään ja hiilareita alaspäin. Tuntuu kovin turhauttavalta rakastaa liikuntaa, mutta luonto tekee kaikkensa sen eteen etten voi liikkua. Ainoa liikunta tällä hetkellä on vain vatsalihastreeni ja reisilihaksia ylläpitävä jumppa. Tarkoituksena ylläpitää kävely lihaksia, kun liikun kepeillä tällähetkellä. Toivottavasti kuntoutuisin pian.

Miten pudotin 15 kiloa?

Itse en edes huomannut 10 kilon kohdalla pudotusta, kunnes astuin lääkärillä vaa'alle. Sen jälkeen onnistuin pudottamaan vielä 5 kiloa. Nyt kuitenkin uskon tämän 5 kilon tulleen takaisin ja lihasmassan muuttuneen tehokkaasti rasvaksi.
Ensinnäöiseksitin pois herkut. Aivan kaikki herkut, ensimmäiset viikon sokerittomana on aivan tuskaiset. Pikkuhiljaa sokerin himo on helpottanut ja tällähetkellä minun ei tee mieli mitään muuta kuin hedelmiä.
    Toiseksi otin pois punaisen lihan ja söin punaista lihaa ehkä kerran kuukaudessa, jos oli esimerkiksi ravintola illallinen. Punaisen lihan pois jättäminen voi tuntua isolta muutokselta ja haastavalta, mutta sitä se ei todella ole, kannattaa yrittää!
       Myöhemmin kesällä jätin valkoisen sokerin ja kanan eli syön nyt vain kalaa ja kasviksia. En pidä tätä niinkään dieettinä vaan elämäntapamuutoksena. Aloitin uuden elämän uuden ruokavalion kanssa, uudessa kodissa.
     Muut asiat joihin kiinnitän huomiota on annoskoot, ruokavälit. En voi millään painottaa niitä liikaa. Vaikka söisi terveellistä ruokaa mutta kolmen annoksen verran kerralla, niin ei todellakaan saavuta samaa hyötyä kuin normaalia pienemmällä annoskoolla. Jos ymmärrätte pointin? Kun iskee ruuan himo niin juon yleensä vettä tai otan suuhuni purkkaa ja koitan keksiä jotain muuta tekemistä.

Nyt oltuani sairaalassa muutaman viikon ja liikuntakyvytön niin olen saanut noin 5 kiloa takaisin ja tavoitteenani on pudottaa vielä 10 kiloa. Tänään aloitin siis diettini. Käytän lehdestä löytämääni pika starttia ensimmäisen kahden viikon ajan.
    Ruokavalion päivän energian saanti on noin 800kcal, josta tärkkelyspitoisia kasviksia 500-800g,
Proteiinia 100-200g kalaa tai kanaa, 2dl rasvatonta raejuustoa tai 1 dl rasvatonta rahkaa. Rasvaa noin 30g eli noin 2 rkl oliiviöljyä tai kourallinen pähkinöitä. Marjoja 1-2dl, ei hedelmiä. Viljaa 1-2 annosta. Nestettä 2-3 litraa. Seuraavassa postauksessa sitten vähän ruokapäiväkirjaa.

       

Sairaalassa.

Bomber Jacket

Syksy ja talvi lähestyy kovaa vauhtia ja kauppoihin on saapuneet syysvaatteita vaikka millä mitalla. Meinasin vilassa seota, kun kaikki näytti niin ihanalle. Annika O:n mallisto julkistettiin muutama päivä sitten ja onnistuin hamstraamaan sieltä itselleni Bomber takin ja pitkän turtle neck neuleen. Siitä kuvia mahdollisesti myöhemmin.

Selän tilanne alkaa näyttää jo positiivista valoa ja tänään menen Juhanin seuraksi salille. Juhanin ohjelman on tehnyt mun sisko, mutta muokkaan sitä vähän monipuolisemmaksi ja nyt alkuun koko kropalle. Mun kuntouttava ohjelma menee näin.

Crosstrainer 20min 

Askelkyykky paikallaan kierrolla 20 x 3

Leveä punnerrus 10-15 x 3

Pohkeet steppilaudalla 15 x3 per jalka

Dipit steppilaudalla 15 x 3

Lisäksi selät ja vatsat toistoja yhteensä 100

Loppuun 10min pyöräily

Henkinen kamppailu

Mielestäni liikuntakyvyttömyydessä tai liikuntakiellossa vaikeinta on henkinen sopeutuminen. Enkö saavutakkaan niitä minun tuloksiani koskaan? Mistä saan sen energian päivään, miten ylläpidän hyviä elämäntapojani nyt? Olen joutunut aloittamaan alusta niin monta kertaa, etten enää jaksa edes laskea. Pisin liikuntakieltoni on ollut 9 kuukautta. Se vaati pääkopalta niin paljon. Tosin tuolloin kävin töissä koulun lisäksi. Nyt tammikuussa, kun jouduin jättämään lukion kesken ei minulla ollut mitään. Olin edennyt talven aikana treeneissä aivan mielettömästi ja kuntoni oli kohentunut todella paljo. Liikuin jopa 7-9 kertaa viikossa. Se oli mahtavaa aikaa. Kunnes kaikki romahti eräiden treenien jälkeen.

Miten selvitä oman henkisen kamppailunsa kanssa? Olen kokenut parhaaksi puhua. Samoin ruokailua pidän kurissa niin paino ei pääse ainakaan nousemaan. Jatkossa pyrin jopa pudottamaan painoa vaikken treenaakkaan. Tällöin lihaserottuvuus paranee ja oloni siinä samassa. Palataan puhumiseen. Olen saanut purkaa ajatuksiani poikaystäväni kanssa, samoin isäni on tukenut minua paljon. Itkeminen helpottaa myös. Pyrin harrastamaan hyötyliikuntaa mahdollisimman paljon, kävelen rappuset, kävelen kauppaan ja tietysti lyhyet kävelylenkitkin ovat hyvästä. Myös suunnittelen treenejä ja kirjoitan niitä ylös, kun olen taas treeni kunnossa niin on helppo aloittaa.

Onko teille tapahtunut jotain yllättävää, mikä on estänyt treenaamisen? Miten te selviätte siitä?

Vinkit kivun hoitoon.

Vai pitäisikö sanoa elämisen. Nyt viimeisen viikon ajan mun selkä on ollut äärimmäisen kipeä. Kipu piikit olen saanut jo kahteen otteeseen ja testiin muutaman uuden lääkkeen. Mitä tämä tekee treeenille? En ole voinut treenata nyt kahteen viikkoon, edeltävällä viikolla selkä jo oireili ja olin leiriavustajana heppaleirillä. Eli kaikki aika meni tallilla. Ratsastettua tuli useampi hevonen päivässä, eikä se tainnut olla ihan tervetullutta. Kaiken huipuksi ori, jota ratsutan teki säikähti maastossa kunnolla ja silloin rysähti. Selkä ei siitä tykännyt alkuunkaan.

Mitenkäs nyt, kun kuitenkin treeni kiinnostaa? Aijon suunnitella uudet treeniohjelmat, lukea kuntosali harjoittelun anatomiaa. Ostin kirjan muutama viikko sitten, kun oli isossa alennuksessa. Samoin parhaani mukaan tehdä huoltavaa harjoittelua. Fascia rullaus kerta viikkoon ja venyttelyt vaikka joka ilta. Lisäksi fysioterapeutin kuntoutus harjoitteita täytyy tehdä heti, kun kipu on saatu tasaantumaan.

Annan nyt muutaman vinkin, mitkä auttavat oman kipuni hoidossa. 

1. Ensimmäiseksi tietysti lääkkeet. Apteekissa myydään paracetamolia ja ibuprofeiinia erilaisissa lääkepakkauksissa ja annoskoissa. Eli eikun apteekkiin ja juttelemaan apteekkarin kanssa. Huomioikaa, että lääkkeet ovat vain tilapäiseen käyttöön.
2. Kylmäpakkaus. Suosin itse kylmäpakkausta enemmän kuin kylmä geeliä. Kukin tykkää mistä tykkää, mutta itse saan paremman kivun lievityksen kylmäpakkauksella. 
3. Asentohoito, selkäkipuun auttaa lattialla makoilu ja jalkojen nosto 90 asteeseen esim penkin päälle ja peppu vähän irti lattiasta. Toinen on kylkimakuu, tyyny polvien välissä ja pyyhe rullattuna suoliuluun yläpuolelle. Mutta esimerkiksi mun nilkan ollessa murtunut, samoin ennen ranneleikkausta raajan kohottaminen sydämmen tason yläpuolelle ja samanaikaisesti rentouttaminen auttoi huomattavasti.
4. Ajatukset muualle. Musiikin kuuntelu, videoiden katselu tai jutteleminen. Mikä tahansa, mikä saa ajatukset pois kivusta. Tällähetkellä kirjoitan tätä, jotta saisin muuta ajateltavaa.
5. Kipukroonikolle suosittelen Helena Mirandan kirjoittamaa Ota Kipu Haltuun -kirjaa.